Miami Vice, kuten koko kasari, jakaa vahvasti ihmiset kahteen kategoriaan. Toiset rakastavat kasaria ja toiset haluaisivat unohtaa hedonistisen juppiajan ja tuon tyylillisesti törkeän mauttomuuden rajat määrittelevän ajanjakson. Tietenkään reaalimaailmassa kasari ei ollut samanlaista juppiaikaa kaikille, eikä se ehdottomasti ole ollut todellisuussa samanlaista, kuin nyt jälkikäteen leffojen myötä muisteltuna. Niin oudolta kuin ehkä kuulostaakin, niin itse miellän kasarin viimeiseksi viattomuuden vuosikymmeneksi. Miten hedonistinen Miami Vicen juppimeininki liittyy viattomuuteen? Siten, että kultaisella kasarilla ei vielä eletty kutistuneessa globaalissa tietoyhteiskunnassa, vaan autot olivat autoja, aseet aseita sekä naiset luonnolisen kauniita. Aikakudella, jolloin tietokoneet eivät olleet elimellinen osa joka päiväistä elämäämme ja jolloin ulkomaan matkoilla oli passintarkistus, elämä oli aidompaa ja fiilis rennnompi. Ainakin Michael Mannin ohjaamana.
Olen itse suuri Miami Vice ja Michael Mann fani, joten tästäkään blogitekstistä on turha etsiä objektiivista näkemystä aiheesta. Yleensähän minulla tapana kirjoitella mitä sattuu fiilispohjalta ja kertoa omista fiiliksistäni sekä siitä, miten leffat, kirjat ja musat ovat olleet osa elämääni. Kuten luultavasti monille muillekin sukupolveni edustajille Miami Vice oli minulle pitkään vain pölyinen tv-sarja kasarilta. Sitten Michael Mann päätti tehdä leffan kasarisarjansa pohjalta. Jos kuka tahansa muu ohjaaja olisi tehnyt projektin, niin sillä tuskin olisi ollut mitään uskottavuutta, mutta Mannin itsensä tekemänä leffasta oli lupa odottaa mestariteosta, joka se mielestäni tyylillisesti onkin. Leffan juonihan on ihan yhtä naurettava, kuten alkuperäisissäkin tv-sarjan jaksoissa, mutta Mannin kyky luoda tyylikkäitä kuvia ja yhdistää toimintaa hienoihin mestoihin on aivan uskomaton. Yleensähän etenkin b-luokan toimintapätkissä pointtina on vaan se, että räjähdykset ovat massiivisia, pelti rytisee/renkaat vinkuu ja että tappelukoregrafiat sekä ammuskelut ovat nättiä katsottavaa. Mann yhdistää hyvää musaa ja tunnelmallista fiilistelyä hienoissa paikoissa kuten ökyhuviloissa tai pikaveneissä toimintakohtauksiin siten, että Mannin leffat ovat mielestäni oma tyylikkään toimintaleffan alalaji.
Kuten jo aiemmin mainitsin musiikki on tärkeässä roolissa niin orkkis tv-sarjassa kuin leffassakin. Phil Collinssin In the air tonight taustamusana Sonnyn ajaessa öisessä Miamissa Ferrarilla on vaan jotain aivan uskomattoman hienoa samoin kuin Felix Da Housecatin remix upeasta Nina Simonen Sinnerman biisistä eräässä leffan discokohtauksista. Kertakaikkisen timanttista fiilistelyä. En oikein muuten osaa tämänkertaista vuodatustani viimeisimmästä nautiskelun kohteestani tiivistää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti