Yleensä ostan vain pokkareita siksi, että ne ovat pienemmän kokonsa takia näppärämpiä ja toiseksi myös usein edullisempia, kuin kovakantiset kirjat. Suomalaisen tammialesta löysin kuitenkin kovakantisina versioina Liza Marklundin - Vastalauseita ja kuvassa olevan Leif G.W. Perssonin Edunsaajat. Marklundin kirjasta kirjoitin jo aiemmin blogissani ja nyt on vuorossa Edunsaajat. Viime syksynä järjestin kirjahyllyäni ja yllätyksekseni huomasin, että sieltä löytyi hämmästyttävän monta Leif G.W. Perssonin kirjaa. Niitä on kertynyt salakavalasti muutaman viime vuoden aikana omaan kokoelmaani. Monet näistä kirjoista ovat uusintapainoksia, alun perin kauan sitten ilmestyneistä kirjoista. Edunsaajat on julkaistu ekan kerran vuonna 1979 ja se on toinen Leif G.W:n dekkari. Oma uusintapainokseni on vuodelta 2012. Leif G.W. Persson on kriminologian professori ja häntä tituleerataan Ruotsin johtavaksi rikosasiantuntijaksi kirjan kansilehdessä. Itse vertaan Leif G.W:tä edesmenneeseen Matti Yrjänä Joensuuhun, joka omien kokemuksiensa pohjalta kirjoitti Harjunpää-sarjan, joka taas on ollut eräs oman kirjallisuusharrastukseni kulmakivistä. Persson sekoittaa kirjoissaan faktaa ja fiktioita siten, että lukijan on turha edes yrittää etsiä niiden rajoja. Siinä missä Joensuun kirjat olivat täyttä fiktiota ehkä Helsingin miljöökuvausta lukuunottamatta, niin Persson kertoo kirjoissaan todellisista henkilöistä ja tapahtumista. Kuitenkin loppuratkaisut ja johtopäätökset ovat Perssonin kehittämää fiktiota tai ainakaan virallinen historiankirjoitus ei niitä todeksi vahvista.
Joensuun Harjunpää-dekkarit ovat äärirealistisia. Joensuu kuvasi niissä riipaisevalla tavalla omaa turhautamistaan sekä voimattomuuttaan, jota hän poliisina joutui kokemaan törmätessään päivittäin työssään pahuuden voimiin. Leif G.W:n tyyli on jotenkin ruotsalaisempi. Hänen kirjoissaan on optimismia, ja rikosten seurauksia eikä niiden tekijöitä kuvata aivan niiden raadollisella tavalla, kuin Joensuu teki. Perssonin ja Joensuun dekkarit voikin nähdä tietynlaisena ajankuvauksena yhteiskuntamme lähihistoriasta, joka nyt tuntuu kovin kaukaiselta, mutta joka vain muutama vuosikymmen sitten oli arkipäivää. Itse muistan juuri ja juuri ajan, jolloin tietokoneet tekivät vasta tuloaan ja jolloin paperiarkistot sekä mekaaniset kirjoituskoneet olivat arkipäivän realismia. 70- ja 80-lukujen poliisityötä kuvaavat kirjat tuntuvat varmasti itseäni nuoremmista lukijoista hyvin eksoottisilta, mutta itse kykenen samaistumaan aikaan ennen tietotekniikan läpimurtoa.
Edunsaajat alkaa erään murhatutkinnan kuvaksella. Kirjan seuraavassa osassa Persson kuvaa toista rikostutkintaa ja lopulta osoittautuu, että kahden erillisen esitutkinnan välillä onkin ratkaiseva yhteys, mutta tutkintojen lopputulokset eivät olekaan ehkä aivan sellaiset, kuin olisi voinut odottaa. Tyylillisesti Edunsaajat ei mielestäni ole aivan niin sujava ja mukaansatempaava kuin myöhemmät Leif G.W. Perssonin kirjat, joissa hän mm. käsittelee Olof Palmen murhaa, mutta ihan kelpo dekkari Edunsaajat on joka tapauksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti