Näin High Fidelityn ekan kerran varmaan joskus reilu vuosikymmen sitten. Pidin siitä jo silloin todella paljon. Päähenkilö Rob (John Cusak) oli juuri sellainen arkipäivän antisankari, johon samaistuin välittömästi. Nuhruista indie-levykauppaa kahden musafriikin kanssa pyörittävä Rob elättää itsensä juuri ja juuri myymällä keräilyharvinaisuuksia musadiggareille ja voisi potea huonoa omaatuntoa, ellei itse olisi samanlainen musafriikki kuin asiakkaansa. Rob on toivoton naissuhteissaan ja hänen elämässään ei ole mitään muuta sisältöä kuin vinyylilevyt, mutta toisaalta levykaupan pyörittäminen on hänelle paljon muutakin kuin vain työtä. Leffa on täynnä herkullista itseironiaa ja cameorooleja sekä muita pikkudetaljeja, jotka aukeavat vain alan harrastajille.
Leffa on ollut vuosia listallani: "ostan kokoelmaani, kun tulee jostain vastaan". Moneen vuoteen sitä ei kuitenkaan esitetty teeveessä, eikä se osunut koskaan käteeni alelaareja pläräillessä. Tilasin taannoin Saksan Amazonista pari pokkaria ja päätin samalla tilata High Fidelity - DVDn. Pari päivää myöhemmin, kun olin tehnyt tilaukseni, leffa eistettiin teeveessä. Tyypillistä. Yleensä, kun ostan jonkun leffan, niin seuraavalla viikolla se tulee telkkarista tai ilmestyy Netflixiin. Amazonista tilaamani pokkarit tulivat muutamassa päivässä ja lähes unohdin tilanneeni High Fidelityn. Tällä viikolla, kun tulin töistä kotiin, niin eteisen lattialla odotti valkoinen kirjekuori ulkomaisilla postileimoilla ja sisältä löytyi High Fidelity - DVD. Katsoin sen samana iltana ja pakko myöntää, että se on yhä 15 vuotta ensi-iltansa jälkeen yksi 2000-luvun parhaista leffoista IMHO. Todennäköisesti monet keskivertokatsojat eivät koe leffaa kovin kummoiseksi, mutta kaltaisilleni vanhan koulukunnan vinyylidiggareille se on lähes pakko-ostos, jota ei perustella järki- vaan tunnesyillä.
