sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Isaac Hayes - Three Tough Guys Soundtrack


En ole aivan varma, että mistä olen aikoinaan Isaac Hayesin - Three Tough Guys soundtrackin löytänyt. Luultavasti Huuto.netistä joltain yksityiseltä kauppiaalta, jokunen vuosi sitten, kun suhteellisen aktiivisesti keräilin vinyylejä ja jaksoin roikkua Huuto.netistä edullisten löytöjen perässä. Kiinnostukseni vanhoihin vinyyleihin ei ole hiipunut, mutta levykokoelmani jatkuvan kasvattamisen sijasta, olen nykyään pyrkinyt nauttimaan kokoelmani helmistä. Tough Guys alkaa leffan tunnusmelodialla, joka on itselleni ja luultavasti myös monille muille "kolmekymppisille" tuttu Tarantinon Kill Bill soundtrackiltä. Isaac Haysin musiikkia on hyvin vaikeaa kategorisoida mihinkään tiukkaan lokeroon. Voi olla, että 1974, kun levy on julkaistu, niin oikea kategoria on löytynyt helpommin. Itse kuvailisin sitä 70-lukulaiseksi soulin, jazzin ja syntetisaattorimusan komboksi. Hayesin soundimaailmassa on kuitenkin jotain todella miellyttävää, tyylikästä ja rentouttavaa. Se on yksinkertaisesti positiiviset vibat luovaa rentoa fiilistelymusaa.


Voi olla, että neljäkymmentä vuotta sitten, Tough Guys on ollut vain leffa muiden joukossa ja Hayesin soundtrack samoin. Nykyisen muovisen kertakäyttökulttuurin aikakaudella levyn paksut pahvikannet, jotka ovat visuaalisessa yksinkertaisuudessaan huikean hienoja tuntuvat itsestäni lähes käsittämättömiltä. Onko neljäkymmentä vuotta sitten todellakin jaksettu panostaa jokaiseen leffasoundtrackiin siten, että ne ovat sekä soundeiltaan, että visuaalisesti olleet upeita taideteoksia, ja ovatko todellakin ihmiset tuolloin pitäneet tätä kaikkea aivan täydellisen arkipäiväisenä? 


No oli miten oli, niin näin laiskana kesäisenä sunnuntaiaamuna mökillä, laitan vinyylin levylautasella, ja rentoudun hyvän musiikin parissa.


All the Tough Guys out there. Muistakaa rentoutua ja nauttia elämästä.




torstai 26. kesäkuuta 2014

Tove Alsterdal - Kadonneet


Kesälomani ensimmäisen puoliskon viimeisenä päivänä kävin tsekkaamassa Suomalaisen kesäpokkarialen ja kuten aina ennenkin sieltä löytyi kesäksi lukemista. Kadonneet tarjoaa kurkistuksen toisenlaiseen Eurooppaan, jonka olemassaolosta luemme lehdistä ja kuulemme uutisista, mutta joka ei kosketa meitä aidon EU-passin laillisesti hankkineita. Freelancer-toimittaja Patrick Cornwall lähtee Yhdysvalloista Eurooppaan tekemään reportaasia laittomista maahanmuuttajista sekä modernista orjakaupasta, tavoitteenaan saada vihdoinkin Pulitzer-palkinto työstään. Hänen vaimonsa Ally huolestuu. kun miestä ei kuulu takaisin, eikä häneen saa yhteyttä. Ally lähtee seuraamaan miehensä jälkiä tietämättä, että hänellä ei ole enää paluuta entiseen elämäänsä. Ruotsalainen turisti Terese herää Espanjassa hiekkarannalla ilman passia, rahaa ja kenkiä. Passi ja rahat on huijattua ja kengät ovat päätyneet niitä enemmän tarvitsevalle. Pokkarin kannessa on Liza Marklundin luonnehdinta kirjasta: "Huippuluokan kansainvälinen trilleri" ja itse allekirjoitan mainoksen täysin. Vaikka juoni ei sinänsä erityisen omaperäinen olekkaan, niin kirjassa on jänniä koukkuja ja vastaikkainasetteluja, joita ei välttämättä tulisi ensimmäisenä ajatelleeksi. Ennen kaikkea tarina etenee luontevasti ja takaumat sekä henkilöhahmot kietoutuvat yhdeksi tarinaksi kiehtovalla tavalla. Kirjan lopputeksteissä kiitetään Marklundia tarinan kehittelystä ja osittain hänen kynänjälkensä onkin tunnistettavissa. Alsterdalin tyyli eroaa kuitenkin juuri sopivasti Marklundin tyylistä, ollakseen riittävän omaperäinen. 

Myönnän, etten edes kykene kuvittelemaan miltä tuntuisi elää ilman henkilöllisyyttä, laittomasti vieraassa maassa vailla tulevaisuutta. Ajatus on yksinkertaisesti täysin käsittämätön, mutta kuitenkin karua todellisuutta aivan liian monille ihmisille. Kuinka epätoivoista ihmisten elämän täytyy olla, kun he pakenevat kumilautalla välimeren yli, jotta kykenisivät elättämään perheensä? En tiedä, enkä osaa edes kuvitella. Toisaalta täytyy muistaa, että kaikki on suhteellista. Kun Terese herää rannalla, kokee hän olonsa yhtä lailla onnettomaksi, kuin Afrikasta pakeneva Mary Kwara. Elintaso ei sinänsä tee kenestäkään onnellista tai onnetonta, vaan kyse on siitä mitä meillä on ja mitä me haluamme. Orjakauppiaiden liiketoiminnan moraalittomuudesta vallitsee vahva yksimielisyys. Kuitenkin, kun yhteiskuntaamme tutkii pintaa syvemmältä, voidaan havaita, että ilman laitonta työvoimaa, monet työt jäisivät tekemättä. Se ei tietenkään oikeuta ihmisoikeuksien loukkaamiseen, mutta osoittaa inhorealistisesti, miten heikko länsimainen moraalimme itseasssa on. Onko oikein nauttia elämästä, kun ihmiset näkevät nälkää? On, sillä kurjuuden lisääminen, ei tee kenestäkään onnellisempaa, mutta aina kun edes jotkut ovat tyytyväisiä siihen, mitä ovat saavuttaneet sekä kykenevät nauttimaan elämästään, niin heille se suotakoon.  

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Kaarle Aho - Väärän kuninkaan päivä






Taannoin kesälomalla kävin tsekkaamassa oisko Suomalaisen perinteinen kesäpokkariale jo alkanut ja totesin olleeni liian ajoissa sen suhteen, mutta mukaan tarttui kuitenkin hetken mielijohteesta Kaarle Ahon esikoisteos Väärän kuninkaan päivä. Ostin, kun halvalla sain :) Kirja oli kuitenkin ehdottomasti positiivinen yllätys ennen kaikkea aiheensa takia. Ahon kerronta on toisinaan hieman junnaavaa ja kliseistä sekä itseään toistavaa ja sinänsä mainion potentiaalin omanneet henkilöhahmot jäävät osittain turhan ohuiksi. Mutta se aihe. Kirjan kertoja on media-alan freelancer, joka on opiskellut 80-luvun hulluina vuosina Helsingin yliopistossa valmistuakseen juuri ennen 90-luvun lamaa ja joutuakseen kokemaan kovimman kautta talouden romahduksen, jonka ei pitänyt olla mahdollinen. Todennäköisesti kertojan kokemukset lienevät jossain määrin Aholle hyvinkin omakohtaisia. Ainakin sellainen vaikutelma jäi itselleni. 

Toivo T. Ryynänen on yksityisen pankkiiriliikkeen omistaja, joka rikastui 80-luvun lopussa hyödyntämällä ulkomaisen pääoman vapautumista Suomen rahamarkkinoilla sekä Helsingin Pörssin kehittymättömyyttä tuolloin. Kaiken lisäksi hän myös entinen taistolainen, joka on jotenkin onnistunut opiskelemaan Harvardissa sekä työskentelemään Wall Streetillä. Vuosituhannen vaihteen lähestyessä Suomi on toipunut lamasta, mutta pankkioikeudenkäynnit, joissa etsitään syyllisiä kuplan puhkeamiseen, ovat vasta pääsemässä vauhtiin. Vaikka kirja periatteessa fiktiivinen onkin, ovat viittaukset todellisiin tapahtumiin ilmeisiä. 90-luvun lama ja pankkikriisi ovat kansallisia traumoja, joista on kirjoitettu sekä tehty lukemattomia tv-produktioita. Väärän kuninkaan päivä on kuitenkin ensimmäinen suomalainen fiktiivinen kirja, jonka olen aiheeseen liittyen onnistunut löytämään ja lukemaan. 

Hollywood on jo vuosia sitten esittänyt valkokankaalla Gordon Gekkon seikkailut Wall Streetillä ja jos vaikkapa Amerikan Psykosta jätetään Batemanin sadismi pois, niin etenkin Bret Easton Ellisin kirja kuvaa mielestäni varsin onnistuneesti 80-luvun hulluja vuosia. Itse edustan ikäluokkaa, jolle 80-luku on tutumpi tv-sarjoista ja elokuvista, kuin omista todellisesta kokemuksista. 90-luvun laman aikaan olin sen verran vanha, että muistan ymmärtäneeni, jotain hyvin poikkeuksellista olleen tapahtumassa, mutta en oikein tuolloin ymmärtänyt tarkkaan ottaen, että mistä oli kyse ja miten talouden romahdus ihmisten elämään itseasissa vaikutti. Jos yhteinen lähihistoriamme yhtään kiinnostaa, niin suosittlen lämpimästi tutustumaan Väärän kuninkaan päivään. Sen sijaan puhtaasti kirjallisia nautintoja hakevalle lukijalle, en voi varauksetta kirjaa suositella, vaikka ei se missään tapauksessa huono olekaan.