Frank Miller's Sin City: A Dame to Kill For

 

Tätä on odotettu vuosia. Vihdoinkin Frank Miller ja Robert Rodriguez ovat jälleen yhdessä luoneet visuaalisen mestariteoksen, jota on saatu jo odotella vuonna 2005 ilmestyneen ensimmäisen Sin City filmatisoinnin jälkeen. Alunperin minulla oli ajatuksena mennä jo eilen katsomaaan 3D-versio, mutta laiskuuttani ja saamattomuuttani, siirtyi leffailta täksi päiväksi sekä minun oli tyytyminen perinteiseen 2D-versioon. Tänään on kuitenkin satanut koko päivän ja jotenkin syksyinen sade sekä pimeys virittivät täksi illaksi juuri oikeanlaisen tunnelman Sin Cityä varten. Häpeäkseni täytyy myöntää, etten ole koskaan tutustunut Frank Millerin sarjakuviin, joihin Sin City perustuu, mutta kyllä leffoista voi nauttia, vaikkei sarjakuvia tuntisikaan. 

No oliko Sin City: A Dame to Kill for kaiken ennakkohypetyksen arvoinen? No olihan se. Leffa oli visuaalisesti aivan yhtä upeaa silmäkarkkia kuin ykkösosakin ja en edes lähde vertaamaan näitä leffoja mihinkään muuhun, koska mielestäni sopivia vertailukohtia ei ole. Mustavalkokikkailu ja tyylikkäät efektit ovat jotain niin ainutlaatuista, että niitä on kaikessa tyylikkyydessään vaikeaa edes yrittää sanoin kuvailla. Juonen kannalta ylikorostunut järjetön väkivalta on esitty visuaalisesti niin hienosti ja juuri sopivan läskisti vedettynä, että se sopii leffan fiilikseen kerrassan mainiosti. Jessica Alba stipparina on jo ajatuksena aivan huikea ja Mickey Rourke sekä Bruce Willis kuuluvat luonnollisesti asiaan. Avaa näytellyt Eva Green jätti kuitenkin tällä kertaa Jessica Alban nuolemaan haavojaan ja mm. The Unit - tv-sarjasta tuttu Dennis Haysbert Manuten roolissa oli kerrassaan erinomainen. Vanhat starat tekivät hekin toki hyvää laatutyötä, mutta Eva Green onnistui herkullisessa roolissaan mielestäni parhaiten. Sin Cityä ei voi suositella aivan kenelle tahansa. Oikeastaan mitään leffaa, jota olen blogissani käsitellyt ei voi kukkahattutädeille esittää, mutta varsinkaan ei Sin Cityä. Syntien kaupunki turmelee jokaisen...

Trailer

Flow

Flow tuli ja meni ja nyt on aika muistella, että mitä kaikkea tuli viikonloppuna nähtyä sekä koettua. Aloitin leppoisan Flow-lauantain RBMA-takapihalta, jossa Didier pyöritteli varsin hämmentävää, mutta sinänsä oikein maukas settiä levareiden takana. 

RBMA-takapiha

Groteskin hampurilaisen jälkeen kävin tsekkaamassa päälavalla esiintyneet Scandinavian Music Groupin ja Manic Street Preacherseja. SMG:n setti oli ehkä omaan makuuni vähän vaisuhko, mutta hienot videot tekivät setistä audiovisuaalisen musiikillisen seikkailun, mikä lienee ollut tarkoituskin ja hieman yllätyin itsekin, että katsoin koko keikan loppuun asti. Manic Sreet Preacherseihin, kuten SMG:henkin olen tutustunut lähinnä radiosoiton kautta ja en oikein tiennyt mitä odottaa. Bändi hieman yllätti energisyydellään ja rock-meiningillä. Brittirockiin voi aina luottaa. 

Manic Street Preachers

Little Dragon ei oikein auennut ja James Holden oli lievä pettymys. Odotin Holdenilta deepimpää ja tyylikkäämpää soundia, mutta setti olikin lähinnä Detroit-teknohenkistä pärinää.

Lauantai-illan kruunasi kuitenkin, ehkä eniten odottami keikka: Kavinskyn Outrun live. Kavinsky lunasti odotukset ja sinisessä teltassa vallitsi todella huikea tunnelma koko keikan ajan. Upea valoshow, mieletön fiilis ja hienoa musaa - absoluuttista parhautta. :)

James Holden

Valot

Kavinsky

Sunnuntaina Iisan raikas elektropop teki tehtävänsä päälavalla. Iisa vitsaili keikan aikana, että juuri ja juuri kolme ihmistä mahtuu Flow:n päälavalle, mutta mielestäni päälava oli kuitenkin perusteltu valinta, sillä jotenkin nätti auringonpaiste ja ulkoilma sopivat tunnelmaan paljon paremmin, kuin hikinen ja pimeä teltta.

 

 

Iisa

Tiivistämöllä Gim Kordon otti tilan haltuun ja taas bändi sekä klubimainen tiivistämö sopivat loistavasti yhteen. Aleksi Pahkala hehkutti, että "Tää on meidän viidestoista keikka ja eka festarikeikka", mutta rumpali korjasi "Toka, oltiin me Kuudes aisti-festareillakin. :D "Noh, Ei oo helppoo, mut ei jaksa välittää..."

Sin Cos Tan...

eli Jori ja Juho

Uuden levyn julkaissut Sin Cos Tan juhlisti levyn julkaisun lisäksi myös sitä, että kuulemma tasan kaksi vuoltta sitten oli ollut eka keikka. Missäpä muuallakaan kuin mustassa teltassa :D Itselleni eniten Hulkkosen tuotannosta kolahtaa edelleen vuoden 2002 Sunglasses at night-hitti, mutta onhann miehellä toki merittejä vaikka muille jakaa. Juhon toisen projektin Villa Nahin ekaa levyä olen kuunnellut aina silloin tällöin ja se kolahtaa kyllä todella hyvin. Parhaimmilla Sin Cos Tan on mielestäni melko nopeissa ja kasarihenkisissä biiseissä. Keikan slovarit sen sijaan eivät itselleni oikein pudonneet. 

Röyksopp

Blood Orange veti toisena biisinä sen minkä halusin kuullakin ja jallupullien sekä RBMA-fiilistelyn jälkeen löysin itseni sinisestä teltasta Röyksoppin keikalta. Joskus vuonna 2005 kuuntelin todella paljon Röyksoppia, mutta nyt en ole oikeastaan vuosiin bändiä aktiivisesti seurannut. Meninkin keikalle melko pienin ennakko-odotuksin, mutta Royksopp veti todella huikean keikan. Sinisessä teltassa oli hikinen, mutta aivan mahtava fiilis, kun jengi hyppi kädet ilmassa biisi toisensa perään :D Outkast oli no... Outkast eli Ms.Jackson, He'ya ja So fresh, so clean. Hetkittäin tuntui, että videoscreeni oli keikan parasta antia. Toisaalta Ms. Jackson on itselleni ollut ja on vieläkin niin iso biisi, että olihan pakko kuulla livenä. 

Outkast

Lopuksi kävin vielä Tiivistämön puolella tsekkaamassa Jaakko Eino Kalevin. Flexible Heart taisi olla neljäs tai viides biisi ja se oli aivan käsittämättömän upea lopetus Flow:lle. Vielä tänäänkin huomasin hyräileväni pitkin päivää: "You don have to say, that you love me, just show, how flexible You are..." :D