Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jason Statham. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jason Statham. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Statham


Jaa-a, mitäköhän tästäkin kirjoittaisi? :D Ajattelin vaihteeksi vähän nollata ajatuksia ja siihen tarkoitukseen Statham-boksi sopii kuin nyrkki nenään. 5 x Statham sisältää leffat Crank, Transporter 3, Lock, Stock & Two Smoking Barrels, Rogue Assassin ja Revolver. Crank eroaa selkeästi muista leffoista. Tai no miten sen nyt ottaa, mutta se on joka tapauksessa puhtaasti toimintakomedia, kun taas muut leffat ovat ennen kaikkea toimintapätkä, tosin mustalla huumorilla sekä sopivasti ironialla höystettyinä. Crank oli ainoa boksin leffoista, jota en ollut aikaisemmin ennen boksin hankkimista nähnyt, tosin sekin taitaa Netflixistä löytyä. Lock, Stock & Two Smoking Barrels on Guy Ritchien ohjaama kulttiklassikko, josta kirjoitin jo aiemmin, joten ei siitä sen enempää. Transporter-leffat taas ansaitsisivat kokonaan oman blogitekstinsä, joten voi olla, että jossain vaiheessa sellaisen saan aikaiseksi.

Crankin idea on melko simppeli. Jason Stathamin esittämä palkkatappaja Chev Chelios myrkytetään ja hänellä on tunti aikaa kostaa ennen kuolemaansa. Ainoastaan adrenaliini pitää Checin hengissä, joten luvassa on taattua Hollywood-rymistelyä koko rahan edestä. Crank on malliesimerkki aivot offille-leffasta. Leffassa on muutama varsin hauska kohtaus ja actionia riittää. Itse henkilökohtaisesti pidän kuitenkin enemmän vakavammin otettavista toimintaleffoista, joissa viljellään ironista huumoria vain mausteeksi kuten esim. Lock, Stock & Two Smoking Barrels. 

Stathamin on vuoden -98 läpimurtoroolistaan lähtien esittänyt käytännössä samaa roolia aina uudestaan kerta toisensa jälkeen. Hänen karismansa on kuitenkin kestänyt ajan patinaa ainakin toistaiseksi hämmästyttävän hyvin. Ehkäpä onkin niin, että juuri tietty ironisuus ja kieli poskella meininki yhdistettynä kolmen päivän sänkeen luo Stathamin roolihahmoille uskottavuutta, joka kestää vuodesta toiseen. Monet pitävät varmaankin Stathamia vielä pikkupoikana vaikkapa Chuck Norrisiin, Bruce Willikseen tai Arskaan verrattuna. Itse kuitenkin pidän hyvin paljon Stathamin tavasta vetää roolejaan uskottavasti, mutta ilman yliyrittämistä. Rogue Assassin on varsin mainio perustoimintapätkä ja Revolver on taasen Guy Ritchien leffa, jossa Statham pääsee loistamaan tuttuun tyyliinsä.

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Parker


"It's not the size of your gun... It's how you use it". Kun tämä teksti sekä Jason Stathamin ja J-Lo:n kuvat löytyvät leffakotelon kannesta, niin kyseessä ei yksinkertaisesti voi olla huono pätkä. Jep vapaa lauantai huipentui siis leffasta nautiskeluun ja Parker oli Jason Stathamin roolihahmon nimi tällä kertaa. Okei käsi sydämmellä en voi vannoa, että tämä olisi ollut Stathamin tai J-Lo:n paras rooli, mutta toisaalta en voi väittää, etten olisi nautttinut yhdestäkään sellaisesta leffasta, josta nämä tähdet löytyvät. Katsoin alkuviikosta pitkästä aikaan Stathamin lopullisen läpimurtoleffan Transporter - Välittäjä ykkösen. Parhaimmillaan Stathamin on juuri välittäjän roolissa. Siinä hän on vain superhyvä kuski aivan kuten The Drivessa Ryan Goslingin esittämä kuski. Jouluna katsoin Stathamin tähdittämän Hummingbirdin, jossa Statham näytteli todella hyvän roolin alkoholisoituneena veteraanina, joka päättää tehdä jotain hyvää. Sitä voinkin suositella varauksetta myös niille, jotka eivät yleensä syty toimintaleffoista.

Parkerissa Statham ei ehkä ole aivan terävimmillään, koska hänen roolihahmonsa ei ole niin voittamaton kuin yleensä, mutta ei toisaalta täysi luuserikaan. J-Lo:n paras rooli on mielestäni jo lähes klassikoksi tituleerattavassa Elmore Leonardin kirjaan perustuvassa Out of Sight - Mieletön juttu leffassa. Siinä J-Lo onnnistuu loistavasti kerrankin roiston roolin tekevän George Clooneyn vastanäyttelijänä. Mm. kohtaus, jossa he ovat auton tavaratilassa ja keskustelevat vanhoista leffoista on vaan yksinkertaisesti klassikkokamaa. Parkerissa luuserivälittäjän rooli ei oikein istu J-Lo:lle, vaikka hän tekeekin parhaansa. Toki hän edellen kaunista katsottavaa ja siten ilo silmälle. Joka tapauksessa Parker tarjoaa mainiota viihdettä ja komeita maisemia, joten kunnnon kotiteatterilaitteistolla nautinto on taattu.

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Lock, Stock & Two Smoking Barrels


Guy Ritchien Lock, Stock & Two Smoking Barrels lienee jo saavuttanut jonkinasteisen kulttiklassikon maineen tai ainakin sellaisen se ansaitsisi. Päätin eilen illalla huipentaa viikonlopusta nautiskelun hyvän leffan ja popcornien sekä ohrapirtelön parissa ja leffaksi valikoitui kuvan pätkä eli suomeksi Puuta, heinää & muutama vesiperä. Vuodelta 1998 peräisin oleva leffa oli ensimmäisiä Jason Stathamin läpimurtoja isoihin rooleihin tai ainakin itse muistan hänet tästä leffasta. Sittenmin Statham on tehnyt omasta mielestäni 2000-luvun aikana itsestään tämän hetken parhaimman toimintaleffojen pääosanäyttelijän useiden huikeiden roolien myötä. 

Yksi leffan suosikkikohdistani on kohtaus, jossa korrtipelin taustalla soi The Castawaysien Liar, Liar. Leffan viehätys perustuukin ennen kaikkea tietynlaiseen räkäiseen Lontoon alamaailman kuvaukseen, jossa autot ovat vanhoja romua, mutta silti niin nostalgisen hienoja, kämpät murjuja, joissa hengailee toinen toistaan epämääräisempää porukkaa jne. Guy Ritchie on onnistunut lajityypissä, jossa olisi ollut erittäin helppoa epäonnistua. Mikään ei ole näet vaikeampaa kuin luoda aidosti katu-uskottavaa kuvaa, juonta ja dialogia, siten, että homma ei mene överiksi, mutta ei myöskään jää liian kesyksi.