Lars Kepler - Nukkumatti

Vihdoinkin sain luettua neljännen osan Lars Kepler nimimerkillä kirjoittavien Alexandra Coelho Ahndorilin ja Alexander Ahndorilin Joona Linna - sarjasta. Alunperinhän meinasin missata koko sarjan, koska minulle oli syntynyt jotenkin käsitys, että sarjan ensimmäinen osa olisi ollut enemmän kauhukirjallisuutta kuin tavanomainen trilleri. Onneksi kuitenkin tulin lukeneeksi aikoinaan Hypnotisoijan. Nukkumatti on toistaiseksi viimeisin suomennetty Lars Kepler - kirja. Osa osalta Joona Linnan tutkimukset sarjamurhaaja Jurek Walterista ovat edenneet ja Nukkumatissa tapahtuu huimaava käänne umpikujassa olleiden tutkimusten osalta. Loppuratkaisu jättää kuitenkin tilaa vielä ainakin seuraavalle osalle, joka on alustavien tietojen mukaan ilmestymässä keväällä 2015. Aiemmin tänä vuonna hehkutin kolmea ensimmäistä osaa sekä Hypnotisoijasta tehtyä leffaa. Epäilemättä muitakin leffoja tullaan näiden kirjojen pohjalta näkemään ja toivottavasti ne ovat yhtä hienosti toteutettuja kuin Hypnotisoijan filmatisointi. 

Aloitin Nukkumatin jo pari viikkoa sitten ja ajattelin, että luen sitä hitaasti pienissä pätkissä nautiskellen. Lauantaina olin päässyt puoleen väliin ja juoni tiivistyi siinä määrin, etten enää malttanut laskea kirjaa käsistäni ja niimpä luin sitten jälkimmäisen puoliskon yhtä soittoa putkeen. On toki aina hyvä merkki, jos kirja imaisee mukaan siinä määrin, ettei lukemista voi lopettaa. Jos koko tarina, joka on nyt jaettu neljään kirjaan olisi tiivistetty yhteen osaan, niin se ei luultavasti toimisi, sillä niin päätähuimaava se on. Kirjailijoiden kunnianhimoinen ratkaisu raottaa salaisuuksien verhoa vähän kerrallaan on nerokas ennen kaikkea kahdesta syystä. Tarina säilyy uskottavana, kun epätodennäköisiä tarinan palasia putoilee vähän kerrallaan ja toisaalta lukemista ei malta lopettaa, koska kun yksi arvoitus ratkeaa, nousee esille kaksi uutta arvoitusta. 

Lars Kepler

Sain vihdoinkin Lars Keplerin Joona Linna-sarjan kolmannen osan eli Tulitodistajan luettua. Sarjastahan on jo ilmestynyt neljä osaa, joista viimeisin viime syksynä suomeksi julkaistu Nukkumatti puuttuu toistaiseksi kirjahyllystäni ja jota en siis ole vielä lukenut. Kun sarjan ensimmäisen osa Hypnotisoija ilmestyi suomennettuna 2010, niin meinasin melkein missata koko sarjan. Hypnotisoijaa kehuttiin ja hehkutettiin monessakin eri lähteessä, mutta itselleni oli jostain syystä syntynyt käsitys, että kyseessä olisi Stephen King tyyppinen kauhukirja. Itse olen suuri dekkari- ja trillerikirjallisuuden ystävä etenkin ns. pohjoismaisen alalajin osalta, mutta olen aina vierastunut yliluonnollisia elementtejä sisältävää kauhukirjallisuutta. Jossain määrinhän Joona Linna-sarjaa voidaan toki pitää kauhukirjallisuutenakin, mutta itse luokittelisin sen puhtaasti pohjoismaisen dekkarikirjallisuuden uusimmaksi evoluutioaskeleeksi. 

Lars Kepler nimimerkin takaa löytyy ruotsalainen kirjailijapariskunta Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril. Tämä näkyy kirjoissa siten, että ainakin minun olisi hyvin vaikeaa kuvitella kenenkään mielikuvituksen sekä kykyn emotionaalisten tilanteiden kuvaukseen riittävän yksin näin huikeiden tarinoiden keksimiseen. Kirjoissa on siis päähenkilönä ruotsinsuomalainen komisario Joona Linna, joka ennen kaikkea periksiantamattomuutensa avulla ratkaisee käsittämättömän monimutkaisia, häikäilemättömiä ja pahuutta uhkuvia henkirikoksia, joiden laajutta muut poliisit tai viranomaiset eivät pysty edes aavistamaan. Linna ei kuitenkaan ole mikään yli-ihminen, vaan hän joutuu kantamaan hyvin raskasta taakkaa työnsä takia. 

Vaikka itse nautinkin kyseisistä kirjoista, niin niiden sisältämän raa'an väkivallan sekä ihmiskunnan pimeiden voimien kuvauksen takia, ei kirjoja voi suositella aivan kenelle tahansa. Kuitenkin kaltaisilleni jännityskirjallisuuden ystäville, jotka kenties vierastavat kauhukirjallisuutta, voin miltei varauksetta kyseisiä kirjoja suositella. Toistaiseksi ainakin Hypnotisoija on jo päätynyt elokuvaversioksi, jonka katsoin jouluna. Leffa toimi yllättävän hyvin kirjan laajuuden (608 sivua pokkariversiossa) huomioon ottaen ja leffaan oli saatu hyvin vangittua kirjan tunnelma sekä ruotsalaisten suosikkiteema eli naisiin kohdistuva väkivalta ja feministien taistelu naisten tasa-arvon puolesta, vaikkei se tässä tapauksessa olekaaan ehkä ihan niin voimakkaasti alleviivattu, kuin esim. Liza Marklundin tuotannossa.  Kuten yleensäkin, niin ensin kannattaa ehkä lukea kirja ja sitten katsoa leffa, mutta voi olla, että homma toimisi tässä tapauksessa myös toisin päin, sillä leffa oli aika onnistunut, vaikkei ehkäpä ihan kirjan tasolle yltänytkään.

Linkki leffan traileriin