Okei, tätä joutuu nyt ehkä vähän selittelemään. Aloitetaan vaikka siitä, että on olemassa useita leffoja, nimeltään The Shooter mm. Mark Wahlberg on tähdittänyt erästä niistä, mutta nyt on kyseessä Dolph Lundgrenin tähdittämä pätkä. Lundgren tunnetaan lähinnä B-luokan toimintaleffojen pääosista, eikä hän ole koskaan tehnyt läpimurtoa, joka olisi nostanut hänet samalle viivalle alan legendojen Arnold Schwarzeneggerin, Sylverster Stallonen, Jean-Claude Van Dammen tai Steven Seagalin kanssa. Tosin toki he kaikki Bruce Williksen sekä monien muiden lisäksi olivat taannoin yhdessä Expendables-leffoissa. Toiseksi The Shooterissa ei ole oikeastaan mitään sellaista, joka nostaisi sen yleisesti ottaen B-luokan toimintaleffojen joukosta erityiseen asemaan. Kuitenkin minulle henkilökohtaisesti kyseinen pätkä merkitsee aika paljon. Näin siksi, että kun aikoinaan ysärin loppupuoliskolla aloitin nauhoittaa leffoja VHS-kaseteille ja keräillä DVD-leffoja, oli The Shooter yksi ensimmäisistä telkkarista nauhoittamistani leffoista. The Shooterissa yhdistyvät tietyt asiat, jotka ovat minulle hyvin rakkaita fiilistelyjuttuja. Leffan tunnelma poikkeaa monista Hollywood-leffoista siten, että se on melankolinen ja jännästi kyynisen epätoivoinen tuoden ripauksen realismia leffaan. Leffan takaa-ajo kohtauksissa on mm. Audi 80, vanha 3-sarjan bemari, Nissanin pickup ja monia muita lapsuudestani tuttuja autoja, jotka ovat minulle "niitä oikeita auton näköisiä autoja".
Pääsin itse armeijassa ampumaan muutaman kerran tarkkuuskiväärillä ja kokeilemaan tarkka-ampujan hommaa. Se oli juuri niin hienoa kuin lukemattomia toimintaleffoja katsoneena olin odottanut. Kuten niin monissa muissakin B-luokan toimintaleffoissa, niin myös The Shooterissa on epärealistisia kohtauksia esim. pistoolilla ammutaan tarkasti yli 50 metrin päähän yhdellä kädellä. Ei muuten onnistu tosielämässä, ainakaan muuten kuin sattumalta. Suurin osa leffan tapahtumista sijoittuu Prahaan, joka oli 90-luvulla hyvin mielenkiintoinen kaupunki, ja toki sitä vieläkin. Ehkäpä leffan viehätys peruustuukin kohdallani siihen, että siinä vain yhdistyy niin paljon sellaisia asioita, jotka vievät minut takaisin kultaiselle 90-luvulla nostalgisoimaan muistoja ajasta, jota ei kai koskaan todellisuudessa ollutkaan. Mutta ei anneta faktojen häiritä nautiskelua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti