Guy Ritchien Lock, Stock & Two Smoking Barrels lienee jo saavuttanut jonkinasteisen kulttiklassikon maineen tai ainakin sellaisen se ansaitsisi. Päätin eilen illalla huipentaa viikonlopusta nautiskelun hyvän leffan ja popcornien sekä ohrapirtelön parissa ja leffaksi valikoitui kuvan pätkä eli suomeksi Puuta, heinää & muutama vesiperä. Vuodelta 1998 peräisin oleva leffa oli ensimmäisiä Jason Stathamin läpimurtoja isoihin rooleihin tai ainakin itse muistan hänet tästä leffasta. Sittenmin Statham on tehnyt omasta mielestäni 2000-luvun aikana itsestään tämän hetken parhaimman toimintaleffojen pääosanäyttelijän useiden huikeiden roolien myötä.
Yksi leffan suosikkikohdistani on kohtaus, jossa korrtipelin taustalla soi The Castawaysien Liar, Liar. Leffan viehätys perustuukin ennen kaikkea tietynlaiseen räkäiseen Lontoon alamaailman kuvaukseen, jossa autot ovat vanhoja romua, mutta silti niin nostalgisen hienoja, kämpät murjuja, joissa hengailee toinen toistaan epämääräisempää porukkaa jne. Guy Ritchie on onnistunut lajityypissä, jossa olisi ollut erittäin helppoa epäonnistua. Mikään ei ole näet vaikeampaa kuin luoda aidosti katu-uskottavaa kuvaa, juonta ja dialogia, siten, että homma ei mene överiksi, mutta ei myöskään jää liian kesyksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti