Tulipan sunnuntai-iltana repäistyä ja käytyä pitkästä aikaa ihan leffateatterissa katsomassa American Hustle. Oli muuten ihan jees. Yleensä, kun käyn leffassa eli ehkä noin kaksi kertaa vuodessa, ostan ekaksi lipun, käyn sitten Subwayssä safkaamassa ja sen jälkeen nautiskelen leffasta. Kummallisia tapoja sitä onnistuu itselleen kehittelemään ja sitten niistä tulee päähänpinttymiä, joista ei pääse eroon. No joo, mennäämpä itse asiaan. American Hustle on hyvin tyypillinen ja ennalta-arvattavissa oleva huijarileffa, jossa jengi säätää ja kieroilee oikein kunnolla ja katsoja voi vain nauttia. Lajityypin parhaimmistoa edustaa ehdottomasti Quentin Tarantinon ohjaama ja Elmore Leonardin kirjaan perustuva Jackie Brown. American Hustlessa on hiukan samoja aineksia. Jackie Brown sijoittautui ajallisesti 90-luvulle, mutta siinä oli paljon 70-luvun musiikkia ja fiilistä. American Hustlen tapahtumat sijoittautuvat 70-luvun loppuun, jolloin on tietysti luontevaa, että myös soundtrack on tuolta ajalta. Jackie Brown oli lentoemäntä, joka jäi kiinni laittoman rahan kuljettamisesta lentokoneessa, kun taas American Hustlen naispääosassa oleva Sydney Prosser jää kiinni laittomista liiketoimista ja kiskonnasta yhdessä miespääosahahmo Irving Rosenfeldin kanssa. Jackie Brownissa DEA-agentti Ray Nicolet on hyvin merkittävässä roolissa ja häntä huijataan hieman samantapaisesti, kuin FBI-agentti Richie DiMasoa American Hustelessa. Yhteistä kummallekin leffalle on se, että kiero ja kaunis nainen, joka on oppinut huolehtimaan itsestään, pyörittää peliä sekä kerää jackpotin. American Hustle oli paikoin erittäin viihdyttä ja varsin hienosti tehty, mutta ei se aivan Tarantinon mestariteoksen tasolle yltänyt. Olen itse katsonut niin paljon toimintaleffoja, että alan olla jo hieman kyllästynyt niihin. American Hustelen kaltaiset leffat ovatkin erinomaista arkipakoviihdettä, jonka parissa voi vain rentoutua ja nauttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti