Edustan koulukuntaa, joka pitää novelleja kirjallisuuden kuninkuuslajina. Monisataasivuisessa romaanissa kirjailija voi kuvata tapahtumapaikkoja ja henkilöhahmoja hyvinkin yksityiskohtaisesti, taustoittaen tapahtumien syitä sekä seurauksia, mutta novellissa on kyettävä tiivistämään kertomus muutamaan kymmeneen sivuun. Ian Flemingin tuotannosta novellikokoelma Erittäin salainen on ollut itselleni hyvin rakas teos jo 90-luvulta lähtien, kun aikoinaan luin sen ensimmäisen kerran. Sittemin olen palannut aina muutaman vuoden välein kirjan pariin. Alun perin kirja on julkaistu vuonna 1959 ja oma painokseni, jonka olen muistaakseni löytänyt jostain divarista on vuodelta 1995. Erittäin salainen sisältää viisi novellia, joissa Fleming on mielestäni onnistunut todella timanttisesti kiteyttämään James Bondin henkilöhahmon syvimmän olemuksen kirjan tarinoihin. Itselleni on ollut erittäin mieluista nähdä viime vuosina Daniel Craig uusissa Bond-leffoissa, koska Craig on roolissaan kunnioittanut Ian Flemingin alkuperäistä näkemystä Bondin henkilöhahmosta. Ian Fleming työskenteli itse toisen maailman sodan aikana Brittien laivaston tiedustelupalvelussa, joten hän saattoi kirjoittaa omien kokemustensa pohjalta, eikä hänen tarvinnut turvautua pelkästään mielikuvitukseensa tai toisen käden tietoon tiedustelualaan liittyen.
Millainen Flemingin Bond sitten on? Hyvä kysymys, johon en osaa yhdellä sanalla vastata. Itse näen Bondin ennen kaikkea peribrittiläisenä vanhanaikaisena herrasmiehenä, jota on nyky-yhteiskunnan normien valossa helppoa pitää sovinistisena machona, mutta se on mielestäni väärä tulkinta. Toisaalta esim. Roger Mooren ja Pierce Brosnanin roolihamoissaan esittämä humoristinen naistenmies on ollut aina itselleni kovin vieras tulkinta. Sen lisäksi, että Flemingin Bond on brittiläinen herrasmies, on hän ehdottomasti myös kivenkova ammattilainen, joka kykenee koulutuksensa sekä kylmäverisen tilannehallinnan avulla selviytymään hengenvaarallisista tehtävistä. Flemingin Bond ei kuitenkaan suhtaudu elämään välinpitämättömästi, vaan ymmärtää tekojensa seuraukset, mutta nukkuu yönsä hyvin, koska kykenee perustelemaan tekonsa moraalisesti. Bond ei tapa tappamisen ilosta, vaan suojellakseen isänmaansa etuja. Luksuselämä on vain saavutettu etu, ei itsetarkoitus.
Onko Bond sovinisti, vai ei? Kirjan nimikkonovellissa M:n ystäväpariskunta Havelockit surmataan Kuubaan paenneen entisen natsin toimesta. Bond saa tehtäväkseen toteuttaa viidakon lakia, koska muuten oikeus ei koskaan toteutuisi. Myös pariskunnan tytär on ottanut oikeuden omiin käsiinsä. Bond on ehdottomasti sitä mieltä, että hänen tulee miehenä toteuttaa tehtävä, mutta lopulta Judykin saa tehdä osansa. Kirjan viimeisessä novellissa on myös hyvin mielenkiintoinen asetelma, jossa Bond päätyy upporikkaan vaimoaan pahoinpitelevän öykkärin laivalle, muttta kun laiva palaa satamaan on matkustajia yksi vähemmän, kuin lähtiessä... En viitsi paljastaa enempää, mutta totean vain, ettei ainakaan kyseisen novellin perusteella Bondia oikein voi pitää sovinistina. Novellissa Lohdun kvantumi Fleming esittää hyvin mielenkiintoisen teorian ihmisten välisistä suhteista ja niiden dynamiikasta. Kaiken kaikkiaan Bond on tietyllä tapaa ristiriitainen ja mielestäni yksi aikamme eniten väärinymmärretyistä hahmoista. Flemingin kirjat, sekä romaanit, että novellit ovat silkaa timanttia, samoin kuin esim. Daniel Craigin tähdittämät uudet Bond-leffat. Sen sijaan valitettavan moni Flemingin kuoleman jälkeen kirjoitettu Bond-seikkailu ja -leffa olisi saanut kernaasti jäädä tekemättä. Erittäin salainen ja muutkin Flemingin teokset tarjoavat kuitenkin mahdollisuuden paeta hetkeksi viime vuosisadan puolenvälin maailmaan, joka tuntuu nykyään kovin eksoottiselta, viattomalta sekä nostalgiselta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti