Vuonna 2011 ilmestynyt Colombiana on kolmessa vuodessa noussut yhdeksi kaikkien aikojen suosikkielokuvistani. Tuottaja/käsikirjoittaja Luc Bessonin kädenjälki näkyy tarinassa ja yhdessä Transporter 3:sen ohjanneen Olivier Megatonin kanssa, he ovat saaneet aikaiseksi huikean kokonaisuuden, joka muistuttaa tunnelmaltaan sekä tyyliltään Michael Mannin leffoja ja tietysti teemansa puolesta ennen kaikkea Miami Vicen leffaversiota. Leffan kiistaton tähti on Zoe Saldana, joka esittää naispääosassa kolumbialaista mafiaperheen tytärtä Cataleyaa, joka verikoston perinteitä kunnioittaen kostaa huumekartellin pomolle perheensä murhan. Saldanan seksikäs roolihahmo ei suinkaan ole Modesty Blaise-tyyppinen täysin ylivertainen alfanaaras tai Xenian kaltainen supersankari, vaan haavoittuvainen hyvinkin realistinen persoona. Cataleyan kosto perustuu kylmäveriseen määrätietoiseen suunnitteluun ja yksityiskohtien huolelliseen toteutukseen.
Leffa alkaa suunnilleen samalla tavalla kuin hyvin monet muutkin lajityypin leffat. Seesteisillä upeilla maisemakuvilla ja tällä kertaa Kolumbian alamaailman hoodeilla vuonna 1992. 9-vuotias Cataleya joutuu todistamaan perheensä murhaa, mutta onnistuu kekseliäisyytensä ansiosta pakenemaan Yhdysvaltoihin setänsä luokse. Chigacossa hänestä kasvaa kaunis nuori nainen, joka joutuu elämään kaksoiselämää salaten miesystävältään (mm. Aliaksesta tuttu Michael Vartan) taustansa sekä työnsä mafian tappajana. Edward Snowdenin NSA-paljastusten jälkeen tapa, jolla FBI pääsee Catalyean jäljille tuntuu erittäin uskottavalta. Pakollinen räiskintäkohtaus, jossa SAWT-joukot iskevät Cataleyan asuntoon on taattua Hollywoodia, mutta pysyy juuri ja juuri kohtuuden rajoissa - onneksi näin, muuten mainio leffa lipsahtaisi B-luokan räiskinnän puolelle.
Myönnän, olen suuri Modesty Blaise-fani ja Colombianan kaltaiset tarinat naisista, jotka ovat joutuneet kärsimään, mutta onnistuvat kostamaan syyllisille, ovat lähellä sydäntäni, erityisesti tässä tapauksessa siksi, että tapahtumat alkavat 90-luvulta ja jatkuvat 2000-luvulla, joten niihin on helppoa samaistua. Colombianan kaltaiset tarinat viehättävät ehkä siksi, että vaikka ne olisivatkin täyttä fantasiaa alusta loppuun, niin kun leffa on tehty huolella, niin siitä huokuva realismi saaa minut aina pohtimaan onko Cataleyan kaltaisia ihmisiä todella olemassa ja millaista heidän elämänsä todellisuudessa on. Joka tapauksessa sunnuntai-iltani katselukerta tuskin oli viimeinen kerta, kun kyseisen leffan tsekkaan, sen verran mainiota arkipakoviihdettä Colombiana edustaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti