Harmaan viikonlopun piristykseksi päätin katsoa pitkästä aikaa Bourne-trilogian eli Paul Greengrassin ohjaamat leffat: The Bourne Identity, The Bourne Supremacy ja The Bourne Ultimatum. Ensimmäinen tuli valkokankaille 2002 ja varsinaisen trilogian päätös 2007. Hiljattainhan Robert Ludlumin kirjoihin perustuvaan meduusateema palasi taas valkokankaille, mutta uusin ei käsittääkkseni yllä Paul Greengrassin timantinkovien leffojen tasolle. Olen nähnyt leffat useita kertoja, mutta jokin niissä saa minut aina palaamaan yhä uudestaan niiden pariin. TIME-lehden parisen vuotta sitten julkaisemassa Special ops-kirjan viimeisessä luvussa käsitellään erikoisjoukkojen toimintaa kuvaavia leffoja ja Matt Damonin esittämä Jason Bourne on ansaitusti päässyt mukaan. 90-luvun loppupuolella eräät toimintaleffojen ohjaajat ja tuottajat tekivät mielestäni genrelle karhunpalveluksen keskittymällä liikaa näyttäviin erikoistehosteisiin ja unohtamalla realistisuuden täysin. Toki Bourne-leffoissakin on vauhdikkaita takaa-ajoja jne., mutta kokonaisuutena ne ovat kuitenkin suhteellisen realistisia ja antavat erikoisjoukkojen operaattorien toiminnan vainoharhaisesta maailmasta uskottavan kuvauksen.
Matt Damonin esittämä Jason Bourne on upseeri, joka ryhtyy CIA:n salaisen testiohjelman vapaaehtoiseksi, tajuamatta täysin mistä kaikesta hän joutuu luopumaan ja miten rankkaa elämä vainoharhaisessa sekä synkkääkin synkempien salaisten operaatioiden parissa on. Paul Greengrass on mm. mainiossa Green Zone-leffassaan kritisoinut Yhdysvaltojen hallintoa ja erityisesti CIA:n toimintaa kuten hän tekee Bourne-leffoissakin. Jason Bourne eroa perinteisistä Rambon kaltaisista toimintasankareista siten, että hän ei pelkästään pullistele lihaksillaan tai ota hulluja riskejä huvikseen, vaan käyttää räjähtävää ja rujoa voimaa tarpeen tullen sekä pyrkii pysymään näkymättömissä ja askeleen vainoajiaan edellä. Bourne-leffojen realismia lisää myös se, että niissä ei kikkailla scifi-härvelillä, vaan modernia tietotekniikkaa hyödynnetään juuri siten, kuin sitä on mahdollistaa hyödyntää todellisuudessakin.
Bourne-leffoissa seikkaillaan niin Venäjällä, Goalla, Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin. Mielenkiintoisista tapahtumapaikoista syntyy tietty eksotiikka, mutta toisaalta ne osoittavat myös sen miten globaalissa yhteiskunnassa elämme ja miten tieto liikkuu hetkessä toiselta puolelta maapalloa satelliittien avulla. Kaikessa realistisuudessaan Bourne-leffat luovat jopa hieman pelottavan kuvan yhteiskunnastamme. Kaikkea on mahdollista valvoa ja isot pomot voivat lasiseinäisistä toimistoistaan käsin toteuttaa mitä häikäilemättömämpiä operaatioita missä vain. Toisaalta Leffat päättävä Mobyn Extreme Ways jättää itselleni aina hymyn huulille. Niin kauan kuin on elämää on toivoa paremmasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti