Apulanta

Apis livenä kesällä -13 kauppatorilla.

En ole oikein koskaan osannut päättää miten suhtautuisin Apulantaan. Yleensä joko pidän jostakin bändistä tai sitten en pidä siitä. 90-luvulla Apulannnan ekat biisit eivät juurikaan tehneet minuun vaikutusta, enkä tuolloin erityisemmin pitänyt yhtyeestä, mikä on ehkä jossain määrin yllättävää. Esim. -98 Klamydia julkaisi 10-vuotis juhlalevynsä, joka oli tuolloin ehdottomasti yksi suosikkilevyistäni ja pidän siitä vielä nykyäänkin. Kyse ei siis ollut siitä, etteikö punk-rock olisi kiinnostanut. Voi olla, että jotenkin Apis vain oli liian vaikeaa. Tuolloin kuuntelin muutenkin suhteellisen yksinkertaista ja helppoa musaa. Suunnilleen noihin aikoihin törmäsin esim. ekaa kertaa The Clashin - London Calling biisiin, jota voitanee pitää yhtenä merkittävimmistä brittipunkin kulmakivistä. Se kuulusti tuolloin todella rouheelta ja menevältä, mutta esim. Led Zeppelin - Whole Lotta Love ei taas toiminut ollenkaan. Nykyään tuo junnaava progemammutti taas rokkaa ihan kybällä, kun taas London Calling on enää vain hyvä biisi muiden hyvien biisien joukossa. 

Mutta palatakseni Apikseen, niin edelleen osa bändin tuotannosta on joko radiossa totaallisen puhkisoittettua tai sitten en muuten vain voi sietää tiettyjä kappaleita. Viimeisen kahden vuoden aikana olen nähnyt Apulannan kahdesti livenä ja kumpikin keikka on todistanut, että Apis on ehdottomasti Suomen kovimpia livebändejä. Jotenkin biisit, jotka eivät radiossa tai kotikuuntelussa kolahda millään tavoin, syttyvät livenä aivan ennnen kokemattomalla tavalla eloon. Apulannan levyistä minulla ei ole mitään tiettyä suosikkia, koska kaikilla levyillä on yksi tai kaksi hyvää biisiä, joista tykkään ja sitten niitä, joista en erityisemmin välitä. Viikonloppuna sain kuitenkin vihdoinkin tehtyä Spotifyihin Apis-soittolista, jolle keräsin omia suosikkejani tuoretta kokoelmalevyä hyödyntäen. Minulla on ollut jo ainakin puolitoista vuotta ajatuksena tehdä Apis-lista, mutta nyt siis vihdoinkin sain sen toteutettua. Lopuksi mainittakoon vielä, että Toni Wirtasen Vain elämää - jakso oli ensimmäin ja kenties viimeinen jakso kyseisestä ohjelmasta, jonka olen miltei kokonaan katsonut :) Ei sillä, ettenkö arvostaisi artistien versioita toistensa kappaleista, mutta jotenkin koko tosi TV-ajatuksena sotii konservatiivista arvomaailmaani vastaan. 

Apulannan lisäksi itselläni on viha-rakkaussuhde spotifyihin. Se helpottaa musadiggailua valtavasti ja tuskin olisin koskaan ilman spotifyita ryhtynyt tekemään itselleni Apis-soittolistaa. Kuitenkin kaipaan suunnatomasti sitä fiilistä, joka syntyi kun matkusti ensin haisevalla bussilla puoli tuntia stadin keskustaan ja sitten räntäsateessa rämpi pari tuntia pitkin keskustaa levykaupasta toiseen, kunnes lopulta teki jonkun huikean löydön, joka pelasti pienen shoppailijan päivän. Onhan se toki huomattavasti helpompaa istua kotona nojatuolissa läppäri sylissä ja luurit korvissa ja diggailla rajattomasti musaa kympin kuukausimaksulla. Mutta se fiilis... :) Luopuisinko spotifyista, jos voisin palata takaisin ysärille? En todellakaan. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että maailman ei kuulu olla täydellinen. Asiat, joita voi sekä vihata, että rakastaa, tekevät elämästä elämisen arvoisen, olipa kyse bändeistä tai sovelluksista.

Niin se soittolista:
Apis-lista