Yleensä, kun jostain mielenkiintoisesta kirjasarjasta aletaan tehdä leffoja, olen jo lukenut ainakin suurimman osan kyseisestä kirjasarjasta. Lee Childin Jack Reacher on kuitenkin kohdallani poikkeus, joka vahvistanee säännnön. Olin toki vuosia sitten noteerannut Lee Childin kirjat, mutta koska olin nuorempana ahminut käytännössä kaikki agentti- ja sotakirjat, jotka sain käsiini, niin kärsin lievästi sanottuna yliannnostuksesta genreä kohtaan. Sen takia ajattelin, että Lee Child oli vain joku Tom Clancyn manttelinperijä, joka yritti keksiä pyörää uudelleen. Viime vuonna Jack Reacher - leffan myötä, monet kritisoivat Tom Cruisen valintaan pääosaan. Onhan nyt toki täysin järjetöntä valita hädin tuskin 170 senttinen "mikki hiiri" esittämään miltei kaksimetristä jenkkien armeijan karskeinta entistä sotilaspoliisia. Kerrankin tein niin päin, että katsoin katsoin ensin leffan ja luin kirjan vasta sen jälkeen.
On aina hieno kokemus huomata olleensa väärässä ja yllättyä positiivisesti. Lee Childin kohdalla yllätyin positiivisesti, ennen kaikkea realismin ja Reacherin kiehtovan henkilöhahmon takia. Leffan suhteen positiivista oli se, että Tom Cruisesta huolimatta kyseessä on ihan ok toimintapätkä. Leffa ei näet rakennu Tom Cruisen persoonan varaan, kuten vaikkapa Mission Impossiblen jatko-osat, vaan Tom Cruise vain sattuu esittämään pääosaa ja kykenee tekemään sen riittävän uskottavasti. Jack Reacherin henkilöhahamosta mielenkiintoisen tekee nimenomaan se, että hän ei ole enää jenkkiarmeijan sotilaspoliisin majuri, vaan vaeltava haamu, jota on mahdotonta löytää ja joka elää täysin muista riippumatonta äärimmäisen askettista elämää. Nyky-yhteiskunnassamme on hämmästyttävän vaikeaa elää siten, ettei ole jatkuvasti tavoitettavissa sekä matkustaa ilman matkatavaroita. Leffassa taasen oli toki taattuun Hollywoood-tyyliin maalailtu leveällä pensselillä, mutta homma ei kuitenkaan karkaa lapasesta, vaan kirjaa on onneksi kunnioitettu tarpeeksi, jotta uskottavuus säilyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti